Potentiaalisella kasvuyrityksellä, jolla on innovatiivinen liikeidea, on edellä esiteltyjen vaihtoehtojen lisäksi muitakin tuki-, laina-, tai sijoitusmahdollisuuksia.
Yritystuet
Keksintösäätiöltä voi hakea tukimuotoista rahoitusta muun muassa immateriaalioikeuksien selvitystyöhön. Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes myöntää tuen ja Tekes-lainan yhdistelmiä. Hautomoyritys voi hakea Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (ELY-keskukselta) yrityksen kehittämisavustusta vaihtoehtona starttirahalle. Vuonna 2010 tuen suuruus on 10 000 euroa yksinyrittäjälle ja 15 000 euroa yritykselle, jossa on vähintään kaksi henkilöä.
Pääomasijoitukset
Pääomasijoittaja (bisnesenkeli tai pääomasijoitusyhtiö) sijoittaa yritykseen rahaa omistusosuutta vastaan (kasvuyrityksiin tyypillisesti alle 50 prosenttia osakkeista). Sijoittaja ottaa huomattavan riskin ja haluaa siksi sijoitukselleen merkittävän tuotto-odotuksen. Sijoituksen ehdot määritellään huolellisesti osakassopimuksessa.
Bisnesenkelit
Varakkaita yksityishenkilöitä, jotka sijoittavat rahojaan listaamattomiin kohdeyrityksiin omistusosuutta vastaan, kutsutaan bisnesenkeleiksi. Monet heistä ovat olleet yrittäjiä ja sijoittavat aloihin, joista heillä on kokemusta. Bisnesenkelit tuovatkin rahan lisäksi yritykseen osaamista ja kontakteja. Sijoituksia tehdään yleensä varhaisen vaiheen kasvuyrityksiin.
Esimerkiksi valtion pääomasijoitusyhtiö Veraventuren yhteydessä toimii bisnesenkeliverkosto. YritysHelsinki tekee yhteistyötä Finnish Business Angel Network:in (FiBAN) kanssa.
Lisätietoja:
> Finnish Business Angel Network
Pääomasijoitusyhtiöt
Pääomasijoitusyhtiöt sijoittavat profiilinsa mukaisesti tiettyjen kasvuvaiheiden, alojen ja maantieteellisten alueiden yrityksiin. Suomen pääomasijoitusyhdistyksen sivuilla on tietoa pääomasijoitusyhtiöistä: >Suomen pääomasijoitusyhdistys - FVCA
Lisäksi pääomasijoituksia tekee Aloitusrahasto Vera Oy sekä Sitra.
Lisätietoja:
> Aloitusrahasto Vera Oy
> Sitra
Vigo-kiihdyttämöt
Pienimuotoisia sijoituksia tekevät työ- ja elinkeinoministeriön alaiset ja Tekesin hallinnoimat yksityiset Vigo-kiihdyttämöt. Ne ovat omistusosuutta vastaan toimivia sijoittajia, jotka tuovat yrityksiin osaamista ja auttavat rahoitusjärjestelyissä.
Lisätietoja:
> Vigo-ohjelma

